jahas.
niin sitä viikonloppu vierähti oikeastaan taas tyhjää tehden.
hollannissa ollaan huolissaan ensiviikolla ensi-iltaan tulevasta elokuvasta joka kritisoi islamia ja koraania.
hollannissahan juuri tapettiin ohjaaja ja tanskan mellaka näkyivät sielläkin.
sarjakuva,goghin elokuva on pelkkää kiltteilyä nyt kai verrattuna tähän filmiin joka sanoo suoraan sanottavansa.
hollanti pelkää tanskaa suurempia mellakoita ja valmistautuu niihin.
huono juttu on että ystäväni on juuri lähdössä hollantiin vaihtoon huomenna ja mua huolestuttaa.
jotenkin sitä ei vaan osaa käsittää miten se kulttuuri reagoi väkivallalla kritiikkiin . kai sen takia että se ei osaa reagoida muuten.
konservatiivisen ja vapaan maailman integrointi ei onnistu.
mä näen noi asiat tikittävänä aikapommina ja tulevana uskonnon sotana.
sananvapaa maailma ei ikinä suostu islamilaisten vaatimuksiin rajoittaa sitä pelolla ja islami maailma hyvin todennäköisesti ei moniin kymmeniin vuosiin tule sopeutumaan vapauteen.
huolestuttaa ja vituttaa miten ihmiset on niin tyhmiä.

sitten asiasta kukkaruukkuun.
olin pitkästä aikaa hyvän sukuni sukujuhlissa. sukulaiseni asuvat ympäri maailmaa, ihmisiä oli italiasta,sveitsistä,ruotsista,portugalista. etc.
siis suomalaisia/ruotsinsuomalaisia jotka ovat muuttaneet ympäriinsä.
suurinosa suvustani on opettajia,muusikkoja tai muissa "johto" tehtävissä.
juhliin kuuluu musiikki joka on aivan upeaa klassisten ammattilaisten soittamana ja paljon laulua,laulua,laulua ja tarinoita.
huomaan mitä vanhemmaksi tulen sitä tärkeämmäksi tulee tuntea sukuaan. ihmisten elämäntarinoita. suvulle tärkeitä lauluja. jne.
nuorempana tunsin koska itse en ollut akateemisesti koulutettu muusikon alku niinkuin monet muut etten sopinut joukkoon. nykyään huomaan että se on vain mun ongelmani ollut. ja tuntuuhan se hyvältä kun tietää jo mihin kuuluu. oli mukavaa vaikka aluksi jännitinkin.
kovaäänisiä,nauravia,räiskyviä ihmisiä. mummoni 12 sisarusta.
erään heistä mies oli kuollut juuri mutta hän sanoi mulle pitäen kädestä kiinni "elämässä ei auta muu kuin istua pöytään, nauraa ja laulaa ja mennä eteenpäin".
viihdyn paljon näiden ihmisten seurassa joiden 70-vuotias sankari laulaa ja nauraa kovaan ääneen ja pelleilee omalla lapsellisella tavallaan.
se muistuttaa mua kuinka hyviä ihmisiä mun suvussa on. kuinka erikoinen ja elämäniloinen se on.
vanhempia ihmisiä pitää kuunnella, varsinkin niitä jotka ymmärtävät elämän jujun. eli rakastaa ja elää vain.
lellutin pientä vauvaa ja silitin poskea.
ne kysyivät onko mulla jo vauvakuume.
onhan mulla mutta enhän mutta mun vauvan saanti oisi aika riskialtista.
enhän mä sitä kertonut olin vaan että "eii".
hullujen lapsilla on raskasta. olisi täysi riski mun hankkia joskus lapsi koska mun sairaus on niin kamala.
no ei sitä pidä surra.
aika näyttää.

en oikeastaan tiedä mitä teen ensiviikon.

luovutin taulun tänään ja tilaaja oli enemmän kuin tyytyväinen.

kai mä sit...pakkailen?